Galleria
Historia & Galleria
Historia
Alunperin pankkina toiminut vuonna 1902 rakennettu Loimiranta saneerattiin puolessatoista vuodessa lattiasta kattoon. Hirsirakenteinen suojeltu kohde palautettiin alkuperäisasuunsa. Kiinteistön omistajan loimaalaisen yrittäjän Markku Mäkitalon ensimmäisenä ajatuksena oli tehdä luksusasunto, mutta verkkaisesti käyvä asuntokauppaa muutti suunnitelmia. Mäkitalo tuumasi, että kaikki kaverinsa täyttävät pian 70 vuotta, joten täytyyhän juhlapaikka olla – niitä ei Loimaalla liiemmälti ole. Tuuma oli oiva ja rakennuksen kunnostus varsinainen kotiseututeko. Monella saviseutulaisella on paikasta muistoja, Mäkitalo itse muistelee saaneensa tanssipaikka Loimirantaan aikoinaan porttikiellon. Rakennuksen perällä sijaitsevaa vilpolaa kutsuttiin Forssalaiseksi terassiksi, sillä talon vierestä kulkee junarata ja forssalaisilla oli tapana tulla katselemaan sinne ohitse kulkevia junia. Loimijoen rannassa sijaitsevalla tontilla on myös tiilinen ulkorakennus, jossa oli talvisodan aikana vartiotupa. Uudistetun Loimirannan toivotaan herättävän nostalgiaa ja vanhoja muistoja, mutta luovan myös uusia vanhojen päälle.